torstai 11. tammikuuta 2018

Uutta ja jännittävää

Eka viikko uudessa harjoittelu paikassa alkaa olla takana päin. Maanantaina 8.30 menin harjoittelupaikkaan tietäen vaan paikan nimen ja että siellä on päiväkoti ja koulu. Hetki tutustumisen jälkeen sain tietää olevani päiväkodin puolella ryhmässä jossa on noin 1 vuotiaita lapsia. 

Päivään sisältyy leikkiä, päiväunia, suunniteltua ohjelmaa ja ruokailua. Työkuvaani kuuluu leikittäminen, syöttäminen, vaipan vaihdot ja tarvittaessa olen muissakin ryhmissä apuna.
Ensimmäinen viikko on ollut opettelua talon tavoille. Osa työntekijöistä ei puhu englantia ollenkaan mutta olemme hyvin löytäneet yhteisen elekielen millä kommunikoimme. 

Harjoittelupaikassani on paljon suomalaisia lapsia ja olen saanut hyvää palautetta siitä, että pystyn kommunikoimaan heidän kanssaan suomen kielellä. Kaikki lapset ovat ottaneet minut hyvin vastaan, ja jo toisena päivänä moni tuli aamulla halaamaan ja toivottamaan hyvää huomenta. Myös työntekijät ovat ottaneet minut todella hyvin vastaan ja alusta asti he ovat luoneet minulle tunteen että olen tervetullut heidän kouluun harjoitteluun. :) 

Töiden jälkeen on tottakai kerennyt myös shoppailla ja viettää vapaa-aikaa, Fuengirola on minulle toinen koti joten aikaa ei ole ollut vaikea kuluttaa kun tuntee paikat ja tietää mitä voi tehdä! :)






Terkuin
Emma ❤️







lauantai 6. tammikuuta 2018

Kohteessa!

Heipsun,
täällä kirjottelee kolmannen vuoden lähihoitajaopiskelija joka lähti Fuengirolaan, Espanjaan kolmen viikon työssäoppimisjaksolle. 
Saavuin eilen perille Espanjaan, jossa minulla oli äiti ja osa perheestä vastassa. Minulla asuu äiti täällä joten asuminen hoituu äidin luona harjoittelun ajan.




Olin aamulla perillä ja heti pääsin uppoutumaan Espanjan kulttuuriin loppiaiskulkueen ja loppiaisperinteiden kanssa.
Loppiaisen aattona täällä järjestetään isot kulkueet joissa itämaan tietäjät kulkevat, isoista vaunuista heitellään karkkia paljon, meidän saalis oli tänä vuonna neljä kiloa karkkia  hetken niillä pärjää. :)






Loppaisherkkua on täällä laskiaispullan tapainen herkku jonka sisälle on piilotettu pieni itämaan tietäjä ja papu, jonka palaseen tietäjä sattuu saa sen päivän olla kuningas ja se joka saa pavun joutuu siivoamaan ja maksamaan seuraavan vuoden pullan.



Maanantaina paluu arkeen ja ensimmäinen harjoittelupäivä, palataan ensi viikolla! 

Lämpimin terkuin 
Emma ❤











Uutta ja jännittävää

Eka viikko uudessa harjoittelu paikassa alkaa olla takana päin. Maanantaina 8.30 menin harjoittelupaikkaan tietäen vaan paikan nimen ja ett...